Se on se tie, jonka päättyessä, huokaiset raukeudesta ja onnesta, ehkä vihastuksesta ja ehkä ihastuksesta. Ehkä olet vain helpottunut. Tuijotat edessä olevaa tyhjyyttä ja tajuat matkalle syvemmän merkityksen. Ehkei selkeänä, mutta jotain siinä on. Tai oli. Ne tiet ovat mulle ainakin aarteita, ja niitä sattuu kohdalle silloin tällöin.
Tervetuloa kirjoitusteni pariin. Nämä tulevat rönsyilemään välillä liitoksistaan. Nämä ovat kaikuja niistä poluista, jotka merkitsi jotain. Taikka saivat ajattelemaan.
Ne ovat teitä, joita kuljen koirani kanssa; teitä, joita matkaan retkeilyautollani. Ne tiet ovat myös niitä, jotka herättivät tunteita. Niitä, jotka ovat jääneet muistoihin ja niitä teitä, jotka ovat tätä hetkeä. Ja kuitenkin kuljen vain kulkemisen ilosta, en niinkään etsi mitään, vaikka toisinaan tuntuu että yritän juosta aikaa kiinni. Kirjoittaessa koitan pysähtyä.
Jatka lukemista ”Tiet, joita kuljetaan tunteella, ovat tiet, jotka muistetaan”
ihan vain kulkemisen ilosta 